lauantaina, tammikuuta 31, 2009

Sosiaalinen media opetuksessa -video

Tammikuussa julkaistu opus nimeltä Sosiaalinen media opetuksessa sai toivottavasti EDUCA 2009 -messuilta hyvän lähtöpotkun. Kirjan lisäksi on avattu aiheeseen nivoutuva blogi ynnä muuta sosiaalista mediaa. Ohessa näkyy EDUCA-messuilla pidetty kirjaa esittelevä miniseminaari videona.

Yksi blogi sulkeutui - one of my blogs ended



English abstract:
I have no more the blog at www.tuomoturja.com which means that I concentrate new texts here. I shall still write about social media, ICT at school and environmental and social issues. Please stay tuned!

En pidä enää blogia tuomoturja.com -osoitteessa. Blogin domain meni tammikuun lopulla kiinni, ja päätin jättää uusimatta sen. Toimin edelleen mm. tämän blogin kautta, johon nyt keskitän myös tuohon sulkeutuneeseen blogiin tekemäni jutut.

Päätöksen jälkeen bloginpito tuntuu helpommalta ja selkeämmältä. Tämän yhden blogin ylläpito on yksinkertaisempaa, ja vaikka aihepiiri laajenee jonkin verran, se ei muuta Vimpelin luonnetta.

Aurinko paistaa, kevät lähestyy ja talvisää alkaa olla parhaimmillaan. Kun vielä saisi nuhaisen olon karkotettua, niin kyllä ulkoilu maistuisi.

tiistaina, tammikuuta 27, 2009

Sosiaalisen median työkalut oppimisen tukena

Harto Pöngän esitys 27.1. sosiaalisen median työkaluista palikoina oppimisympäristössä on miellyttävän selkeä ja rajattu.

maanantaina, tammikuuta 19, 2009

Google Chrome tuo selainmaailmaan hyvää vipinää

MikroPC:n nettikolumnissaan Matti P. Pulkkinen luo osuvan katsauksen internet-selainten kehitykseen ja kilpailuun. Internet Explorerin vahingollinen monopoliasema alkaa olla mennyttä ja sen myötä netin koodauskäytännöissä alkaa löytyä tervettä yhdenmukaisuutta ja selkeyttä, mikä on erityisesti tavallisen netinkäyttäjän etu. Google Chromekin on hyvä vaihtoehto jo nykyisellään IE:lle.

sunnuntaina, tammikuuta 18, 2009

Kertausta:

Tässä vielä yksi viime vuoden uutinen, joka koskee edelleen, ja entistä enemmän, myös Punkalaitumen yhteiskoulua ja lukiota, joissa opetan.

Varo älykkyystestiä


Tämä varoitus, joka on moimittu suoraan Pinseri-blogista, on syytä saattaa laajaan levitykseen:

Olet ehkä jo törmännyt verkossa surffaillessasi älykkyystestien mainoksiin. Mainoksessa houkutellaan tekemään testiä tyyliin: “Matti Nykäsen ÄO on 117 - testaa oletko älykkäämpi”. Näitä testejä on kuitenkin syytä varoa.

Kaleva-lehden uutinen kertoo, miten testi vaikuttaa ihan viattomalta älykkyystestiltä. Kun testi on tehty, omaa älykkyysosamääräänsä ei kuitenkaan näe suoraan, vaan se halutaan lähettää tekstiviestinä kännykkään.

Jos huijauksen uhri erehtyy tässä vaiheessa antamaan kännykkänumeronsa, hänet liitetään automaattisesti ulkomailla toimivan mainostajan asiakaslistalle ja kännykkään alkaa virrata maksullisia peliviestejä. Viestien tulemista on erittäin vaikeaa ellei mahdotonta lopettaa, koska lähettäjä viis veisaa täkäläisistä mainostussäännöistä tai Kuluttajaviraston huomautuksista.

Kaleva-lehden uutisesta tekee hupsun se, että uutissivun alareunassa on samoja mainoksia joista jutussa varoitellaan.

On myös mahdollista, että samoja mainoksia ilmestyy Pinserissä tämän parhaillaan lukemasi jutun perään. Tämä johtuu Googlen Adwords-sovelluksen toimintaperiaatteesta: se pyrkii tuomaan sivulle mainoksia niistä aiheista, joista sivulla kirjoitetaan - tässä tapauksessa siis älykkyystesteistä.

Google tarjoaa mahdollisuuden suodattaa mainoksia pois osoitteen perusteella. Olenkin laittanut Pinserin mainosasetuksiin suodattimen kaikille tietämilleni älykkyystestimainoksille - ongelmana on kuitenkin se, että mainostaja käyttää suurta määrää erilaisia osoitteita. Älykkyystestimainoksia saattaa siis pulpahdella näkyviin toimenpiteistä huolimatta.

Pidä siis mielessä ohje: Jos klikkaat Pinseristä tai muualta löytyvää älykkyystestimainosta, älä anna mainostajalle kännykkänumeroasi. Itse sivulla käymisestä tai testin tekemisestä ei ole kuitenkaan vaaraa.

keskiviikkona, tammikuuta 14, 2009

Faceboo-o-oo-o-oo-ok

Laulu facebookista; aika hauska ja kattava kuvaus verkkokanssakäymisen inhimillisestä arjesta.



... ja tässä video siitä, mitä Facebook (tai vastaava muu nettiyhteisö) voisi olla tosielämään siirrettynä. Watch up, somenody's poking you!

Elämää netissä ja sen liepeillä...

Oletko yksinäinen tai kaipaatko elämääsi tunnetta? Tässä hauska video kaikille niille, jotka rakastavat, vihaavat ihastelevat, kauhistelevat, karttavat tai etsivät nettikeskusteluja ja nettikontakteja ja kaipaavat yhteyttä myös tosielämässä:

Uutisten varjossa ja valossakin

Ikävien uutisten päivät ovat tulleet. Lomautukset, lopettamiset, väkivalta ja tuhoaminen näyttäytyvät uutisissa yhtenään. Joulurauha on takana päin, eikä Nuuttipukkien touhu tunnu enää missään.

Miten reagoida ikävyyksiin? Yksi tapa on lamaantuminen, toinen turtuminen, kolmas korvien sulkeminen. Itse tulen välillä surulliseksi, välillä vihaiseksi. Toisaalta nuo asiat ovat olleet jo pitkään näköpiirissä, ja isompia ikävyyksia taitaa olla jatkossa odotettavissa. Niin että voihan sitä iloita siitä rauhasta ja hyvinvoinnista, joka vielä toistaiseksi vallitsee.

Talvi voisi olla surkeampikin, työ ja perhesuhteet paljon huonommalla tolalla, asunto paljon kurjempi ja sairauksia enemmän ja rankempina kuin nyt. Mahdollisia onnettomuuksia riittää yllin kyllin.

Sitäpaitsi, tähän ikään ehtineenä, voin olla tyytyväinen elettyyn elämääni ja sen myötä saamiini kokemuksiin ja henkiseen rikkauteen, jota on kertynyt ilman ylettömiä ponnisteluja yllin kyllin. On ollut antoisia opintoja, monia kiinnostavia töitä, vanhemmuutta ja parisuhteita, matkoja ja seikkailuja. Tässä vaiheessa alan olla tyytyväinen hyvin vähään omassa elämässäni.

Maapallolle kyllä haluaisin lisää rakkautta ja myötätuntoa, niin kanssaihmisiä kuin koko luontoa kohtaan. Pieni järjen hiventen lisäys keskiverto ajatuksenjuoksuun ei olisi sekään yhtään pahitteeksi, kun tiedän että keinot maapallon tulevaisuuden takaamiseksi ovat yhä olemassa ja käytettävissä.

perjantaina, tammikuuta 02, 2009

Vuosi 2009

Ihmisten turvattomuuden tunne kasvaa jonkin verran.

Ilmastonmuutoksen vastaiset toimet eivät etene, koska Kiina, Intia ja USA eivät pääse yksimielisyyteen tarvittavista toimista.

Sosiaaliturvaa nakerretaan säästösyistä hiljaa hivuttaen. Niukkuus tulee yhä useampaan kotitalouteen ja työelämän ruuveja kiristetään hiljaa ja tasaisesti kaikkialla. Urheilu- ja viihdetapahtumiin käytetään rahaa edelleen entiseen tapaan, niistä ei haluta vielä tinkiä, mikä viisasta onkin, yhteiskuntarauhan kannalta. Muutama menestys urheilussa pitää suomalaisten lippua korkealla, samoin Nokian uudet kännykkämallit, vaikka tuotannon ohella Nokian suunnittelupuoli lipuu yhä kiihtyvällä vauhdilla itään päin.

Maailmantalouden turbulenssit jatkuvat ja voimistuvat hiljalleen, mutta mitään dramaattista muutosta ei tapahdu. Maailmalla muutamat teknologiset innovaatiot herättävät innostusta ja saavat osakekurssitkin hetkeksi nousuun. Se päättyy kuitenkin pian, kun huomataan, ettei innovaatioilla ole maailmanlaajuista potentiaalia.

Maapallon ekologian muutoksissa tulevana vuonna on suvantovaihe, mikä tarkoittaa samanlaisia oloja kuin vuonna 2008. Ilmastonmuutokseen aletetaan sopeutua eikä sitä enää pidetä ensisijaisena uhkana, kuten ei terrorismiakaan. Kaikki tuijottavat hetken aikaa talouteen.

Suomessa vetoomukset koulujen ja niiden henkisen ilmapiirin kehittämiseen saavat vastakaikua, ja uusia kokeiluja tehdään. Mitään yhtä yhtenäistä muutoslinjaa ei kuitenkaan synny, eikä niukkeneva kuntatalous anna mahdollisuuksia merkittäville muutoksille, varsinkin, kun valtio vähentää lupaamiaan peruskoulutuksen tukirahojaan, kun ne suunnataan laman vaikutuksia hillitseviksi tarkoitettuihin koulutuksiin.

Ihmiset luottavat tänäkin vuonna oman taloutensa kestävän, vaikka muu maailma romahtaisi. Kulutus ei juurikaan laske, mikä pitää pääministerin tyytyväisenä, vaikka hänen suosionsa hiipuu.

Maailmalla USA:n vaikutusvalta jatkaa laskuaan Obaman hyvää tarkoittavista pyrkimyksistä huolimatta ja yhä useammat köyhät maat kääntyvät Kiinan puoleen maailman pelastajana. Myös islamilaiset maat luovat tiiviimpää yhteistyötä Kiinan kanssa. EU ja USA vaimentavat edelleen kritiikkiään Kiinan kansalaisoikeustilanteesta, ja kulissien takana käydään ottamassa mallia Kiinan tavasta huolehtia sisäisestä turvallisuudesta.