Kirjoituksessaan Mitä tapahtui blogosfäärille? SK:n toimittaja Jari Lindholm otti kantaa ilmiöön, mitä minäkin olen kesän mittaan pohtinut. Olen jättänyt niin blogini kuin mikrobloginikin verrattain rauhaan. Uuudet tekstit ovat olleet lyhyitä, ja niitä on ollut harvassa.
Kuinka näin? Onko sisäinen keskustelu ja suullinen sananvaihto ollut riittävää? Onko kesä vienyt minut tai kirjoituskykykni mennessään?
Yksi kanava on kuitenkin ollut voimissaan ja se on Facebook. Kaverit kesä, nopeat hajahuomiot, kuvat ja videot sulassa sovussa kuin kesätapahtumien henkeä myötäillen.
Kurinalaisuus kirjoituksistani puuttuu, ja pitkäjännitteisyys. En ole viihtynyt sen puoliin luetunkaan sanan parissa. Luonnossa olen viihtynyt sen sijaan mainiosti. Päämäärätöntä havainnointia ja ihmisten kanssa jutustelua suviyössä; sitä kesä on tarjonnut.
Latautumista se on myös ollut, ja ilmeisesti minulle kirjoittaminen tai lukeminenkaan ei edusta tällä hetkellä hyvää lounimisen muotoa. Nettilukeminen on poikkeus. Hyviä henkilökohtaisia kirjoituksia on antoisa lukea, myös blogeista. Esimerkiksi Ville Venäläisen kelpo pohdinta Onnellisen lapsuuden tragedia herätteli minussa monestakin syystä ajatuksia.
Onnellisuutta ja onnea on tullut puntaroiduksi niin pari- kuin ystävyyssuhteissa ja vanhemman sekä lapsen näkökulmasta taas kesän mittaan aika tavalla. Sehän on ikuisuusaihe. Ei-onnellinen ihminen voi olla tyytymätön tai alistunut. Tyytymätön ihminen voi taas olla tyytymätön itseensä tai tyytymätön olosuhteisiin. Olosuhteisiin tyytymätön ihminen voi pyrkiä muuttamaan niitä tai sopeutumaan niihin. Ja niin edelleen, kuten Vonnegut eräässä teoksessaan toistuvasti ja osuvasti totesi.
Selaimesta toiseen – Chromen huonontumisesta
3 kuukautta sitten
