Näytetään tekstit, joissa on tunniste itk09. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itk09. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, huhtikuuta 29, 2009

Sosiaalisen median käyttöönoton kysymyksiä - itk09

Tässä Teknologiakeskus Hermiassa työskentelevän Timo Rainion esitys itk09 konferenssissa sosiaalisen median käyttöönottoa koskevista kysymyksistä ja haasteista. Esille tulee sekä sosiaalista mediaa että yrityksiä ja työyhteisöjä haastavia hyviä näkökulmia. Pohjalla on kysymys, uskallanko olla avoin. Timo on myös Sosiaalinen media oppimisen tukena eli Sometu-ryhmän aktiivinen jäsen.

sunnuntaina, huhtikuuta 26, 2009

Itk09:n jälkeen - arkea muutosta ja haasteita.


Kolme päivää Hämeenlinnan Aulangolla oli sosiaalisuuden suurta juhlaa. Yhteishenkeä nostatettiin monin tavoin, yhteistyötä viriteltiin tai vahvistettiin ihmisten ja myös oppilaitosten tai yritysten välillä. Suunnitelmia laadittiin ja pohjustettiiin ja toisten pyrkimyksiä tai ideoita tuettiin ja kannustettiin. Myös sparrausta harjoitettiin jossain määrin, rakentavan ja myönteisen ilmapiirin vallitessa.

Esiin nousi myös epäilyksiä ja epävarmuutta. Riittävätkö voimat ja resurssit muutokseen? Löytyykö se paljon puhuttu yhteinen tahtotila muutosten taakse? Saadaanko nyt kerätyt ideat ja toimintamallit siirretyksi omiin työyhteisöihin? Arki tulee kouluissa vastaan monin tavoin. Tekemättömiä töitä joudutaan asettamaan tärkeys. ja kiireellisyysjärjestykseen. Lapset ja nuoret eivät voi jäädä odottaman, vaan he tarvitsevat kovasti ohjausta, olipa opetusmenetelmä millainen hyvänsä.

Sosiaalinen media muuttaa koulua. Se tuo uusia ympäristöjä lähelle ja yhdistää eri tahoja toisiinsa. Suljettuina pidettyjä opetussaarekkeita availlaan monin eri tavoin, ja yhteistoiminnallinen opetus tekee tuloaan yhteistoiminnallisen oppimisen rinnalle. Muutos ei kuitenkaan tule itsestään. Se vaatii suunnitelmia, hakemuksia. tiedottamista, päätöksiä, raportointia, kouluttautumista ja joskus rohkeitakin askelia, yhdessä ja yksinään. Tarvitaan monenlaista työtä muutosten eteen. Joskus joudutaan ottamaan askelia taakse päin, jotta muutos ei törmäisi voittamattomiin esteisiin.

Arjen paineiden keskellä Sometun merkitys tuen, ohjauksen ja asiantuntemuksen jakamisen kanavana kasvaa. Toivon, että Sometu pystyy jatkossakin täyttämään sille asetetut odotukset niin hyvin, että laajeneminen jatkuu ainakin yhtä ripeänä kuin nyt. Toivon. että sometulaiset löytävät viisaita ja kekseliäitä tapoja vastata arjessa tuleviin haasteisiin. Toivon, että tätä kaikkea jaetaan täällä kanavilla kysymysten, vastausten, kommenttien, esimerkkien ja vinkkien muodossa.

torstaina, huhtikuuta 23, 2009

itk09 torstaina


(Kuvassa Andrea Vascellari, iTive Oy, ja Tarvo Antila, Punkalaitumen Yhteiskoulu)
Wow, olipa vauhdikas päivä! Täynnä sovittuja ja yllättäviä tapaamisia, palavereja ja ideointihetkiä. Muodostui aivan uusia tiimejä, joissa oli innostusta ja kehittämisajatuksia, samalla rautaista osaamista ja pitkää kokemusta erityisaloilta.

Iltapäivällä iski jo uupumus. Huomasin, että vastaanottokyky alkoi ehtyä neljän maissa. Pari tuntia majoituspaikassa helpotti oloa, vaikka samaan aikaan käytiinkin kehittämiseen liittyvää keskustelua, vapaamuotoisessa palaverissa, teknologiakasvatuksesta ja sosiaalisen median käytön malleista eri kouluasteilla.

Illalla oli sitten vuorossa vielä lisää juttua, nyt vapaamuotoisemmin. Sekin antoi uusia ideoita ja kasvatti yhteistyöverkostoa.

Erityisenä päivän teemana oli Sometu, Sosiaalinen media oppimisen tukena. Pitkin päivää esityksiä ja työpajoja, jotka keräsivät salit täyteen.

keskiviikkona, huhtikuuta 22, 2009

ITK09 keskiviikkona


Hämeenlinnassa Aulangolla pidettävä Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -konferenssi eli itk09 sisältää tänä vuonna myös Punkalaitumen Yhteiskoulun eli minun työpaikkani osuuden. Tvt koulun arjessa -hankkeen kärkikoulut nimittäin kokoontuvat tänne kertomaan, missä mennään tällä hetkellä eri kouluissa.

Seminaarissa on runsaasti esityksiä, joista omamme oli tehty tuoreita tapahtumia (ilmastopäivät, verkkomateriaalin teko) kuvaten ja käsitellen. Se oli kyllä hyvin onnistunut, vaikka nettiin turvautuminen tuotti ennen esitystä päänvaivaa.

Tällä hetkellä täällä käydään keskustelua yhteistyön kehittämisestä, kun kaikki koulut ovat eri vaiheessa ja menossa eri suuntiinkin. Muutoksen johtaminen ja muutoksen vertaistuki oli yksi niistä, ehkä tärkein.

Sosiaalisen median huomioon ottaminen tuntuu haastavalta, samoin ilmiöpohjaisuuden.