Hitaan elämän ylistys

Haikailen hidasta elämää. Moniaita vuosia sitten kehitin termin 'louniminen', jolla tarkoitin tarkoituksetonta ja tavoitteetonta olemista vastapainona tehokkaalle ja tavoitteelliselle toiminnalle. Jos louniminen ja toimiminen ovat tasapainossa keskenään, harmonia ja hyvä olo vallitsevat, samoin kuin on unen ja valvetilan tasapainon suhteen.
Ei muistihäiriöitä, poissaolevuutta, nykivää elämää eikä ikäviä painetiloja. Ehkä hiukan liikakiloja ja etikettivirheitä; kokonaisuus kuitenkin ihanteellinen ja samalla kohtuullinen.

Hidas elämä ja joutenolo ovat tulleet tavoitelluiksi asioiksi, suorastaan muoti-ilmiöiksi viime vuosina, ainakin olen ollut huomaavinani näin. En kuitenkaan lähde etsimään sitä kylpylöistä tai ulkomailta, en luostarista enkä joogasalilta. kenttätyöt: Hilma-koiran ulkoiluttaminen maastossa, erityisesti kun kumpikin pysähdymme vaikka jäälakeuden keskelle tuijottamaan hiljaa kaukaisuuteen, käy lounimisesta.

Haluan kuitenkin hitaampaa elämää muihinkin yhteyksiin. Ajattelin hidastaa tahtia vuosi vuodelta ja katsoa kuinka hitaasti saakaan hommat hoitumaan. Tavallaan palaan vanhana siihen, mistä nuorena työuraani aloittelin, Kauhajoen kunnan kesätöissä.

Mainio talvisää!

Helmikuulle on osunut tänä vuonna kerta kaikkiaan upeita talvipäiviä yllin kyllin. Sää on suosinut niin hiihtäjiä, laskettelijoita kuin luistelijoitakin.

Lunta on ollut sopivasti eikä lumisateista ole tullut haittaa. Pakkasia on ollut lähinnä öisin, päivisin aurinko on lämmittänyt sopivasti. Tuuli on ollut ajoittain navakkaa, enimmäkseen kuitenkin kohtuullista tai vähäistä.

Itse olen harrastanut murtomaahiihtoa ja patikointia. Hiihtämistä esti muutaman päivän vasempaan kantapäähän tullut rakko, joka on nyt parantunut.

Erityisen mukavaa on ollut järven jäällä hiihtäminen ja patikointi. Mukaan on päässyt myös Hilma-koira, joka on saanut toteutettua juoksemisen taipumustaan yllin kyllin.