If I just had been there...

Luckily enough, You weren't there any more. Näin sanottiin minulle (kiusaus suuri: kirjoita 'näin sanoi Zarahustra'). En ollut siellä Kauhajoella enää, missä joku keskinkertainen tai keskiverto nuori halusi ottaa kohtalon - omansa ja toisten myös - omiin käsiinsä ja jättää jäljen elämään. Tuomalla kuolemaa moneen kotiin.

No niin, moni on taas kuollut, Nietzsche muiden mukana, eikä käänny haudassaan (tai patologian osaston säilytyskaapissaan), kun sanon, etten usko tuollaiseeen pelleilyyn. Narri se huonokin narri.

Ehkä tämä kokemus, jota en tosiaankaan kaivannut, vie minut lähemmäs terrorin ydintä: suurta typeryyttä ja moraalista kehittymättömyyttä. Hiekkakakkujen hajottamista, mikä kuului vuoteen yksi ja kaksi.

Niin paljon, niin turhaan, niin monelta aikuiselta; opettajalta, vanhemmalta, kummilta, sukulaiselta, myös siltä joka nyt kokee epäonnistuneensa. Paljon on valunut ponnistuksia hukkaan. Ja vain siksi, että joku päätti käyttää toisia olentoja itseilmaisunsa välineenä.

Ehkä ensi viikolla pääsen toisiin tunnelmiin, toivottavasti. Nyt alan olla vihainen.

Perjantaina paistaa aina

Todella hieno syysssää tervehtii piakkoin minuakin, kun kouluviikko alkaa olla päätöksessään. Viikko on ollut raskas, koska Kauhajoella, vanhassa oppilaitoksessani, tapahtunut ampumismurhenäytelmä johti kymmenen entisen opiskelijani ja yhden opettajatoverini kuolemaan. Alan pikku hiljaa toipua siitä.

Syksyn värit ovat nyt parhaimmillaan, joten aion mennä metsään, kun on vielä valoisaa. otan varmasti koiran mukaan.

Hiljainen keskiviikko

On eilistäkin tyhjempi olo. Silmäilin iltapäivälehdet ja näin tuttujeni haastatteluja ja kuvia. Itsekin annoin nimettä julkaistavaksi pari haastattelulausuntoa. Eipä niissä loppujen lopuksi kai paljon uutta tullut esiin.

Toimittajat kaivavat kaiken mahdollisen nopeasti esiin. Se on heidän työtään. Kuin Hilma-koiran työtä on kuoppien kaivaminen metsään.

Minun on helppo tehdä se, kun olen vain entinen opettaja Kauhajoen restonomilinjalla. Ymmärrän, että siellä nyt olevilla on tukala tilanne ja vielä suurempi järkytys päällä. Työtoveri ja liki kolmannes opiskelijavuosikerrasta on kuollut. Lintukoto on hajalla.

Koulussa oli asiasta paljon puhetta. eipä mistään muusta juuri puhuttukaan. Oppilaita jonkin verran pelotti ja ennen kaikkea hämmensi tuo tilanne. Puhuminen auttoi, kunhan pystyi puhumaan.

Kauhajoen tiedottamisessa virhe

Kun poliisi toi julkisuuteen Matti saaren viimeisen viestin sisältöä, tehtiin minusta virhe tiedottamisessa. Ehkä avoimuuden nimissä, en tiedä, saatettiin julkisuuteen ampujan julistusta siitä, että hänen tekonsa on ollut johdonmukaisen ja pitkän harkinnan tulos.

Rohkenen epäillä tuota väitettä, tuntien hiukan ampujaa ja ottaen huomioon hänen valintansa lähten opiskelemaan palvelualaa korkeakouluasteelle. Pikemminkin viesti kertoo toiveiden romahtamisesta, pettymyksistä ja ahdistuksesta, joka sitten muunsi muotoaan terroriteoksi, joka kohdistui ensi sijassa niihin ihmisiin, joiden kanssa hän oli ollut muodostamassa opiskelu- ja työyhteisöä.

Kauhajoen korkeakouluyksikköön on viime aikoina kohdistunut paineita, koska pieniä korkeakoulujen sivutoimipaikkoja halutaan lakkauttaa tai keskittää osiksi isompia kampuksia. Paineen alla on kuitenkin tehty työtä suurella sydämellä, kuten julkisuudessakin on tuotu esiin. Yksikön jatkamisen puolesta on puhunut muun muassa opiskelijoiden viihtyvyys,yhteishenki ja menestyminen opintojen jälkeen.

Ovatko nämä paineet ja niiden torjunta synnyttäneet herkkään mieleen jännitteen, johon on liittynyt laajemminkin maailmantuskaa sekä vakavia tunnetason pettymyksiä tai kriisejä omassa henkilökohtaisessa elämässä, en tiedä.

Epäilen kuitenkin, että Matti halusi peitellä mielensä liikkeitä viestillään, kätkeä tunteitaan ja herkkyyttään. Tuollaista viestiä ei olisi tarvinnut tuoda julki, koska se antaa tekijästä vääränlaisen mielikuvan ja voi olla luomassa väärää sankaruuden myyttiä niiden ihmisten mielessä, jotka kärsivät samankaltaisesta ahdistuksesta.

Oikeasti tekijällä oli hätä ja väärät lääkkeet siihen.

Mietteitä Kauhajoen tapauksesta

Tunsin tuon Matti Saaren, joka ampui vanhalla kotipaikkakunnallani ja työpaikallani Kauhajoen palvelualojen ammattikorkeakouluyksikössä kymmenen opiskelijatoveriaan ja itsensä. Olen aivan järkyttynyt ja suruissani, kun tekijä ja uhriluku varmistui. Vielä en tiedä, ketkä kuolleista ovat tuttujani.

Tekjä oli vielä viime vuonna pitämälläni kurssilla, enkä olisi ikinä voinut uskoa sympaattisesta, sosiaalisesta ja kohteliaasta nuorukaisesta sellaista. Sain toimittajakaveriltani myös koosteen hänen nettiin pistämistään kuvista ja videoista, ja vakuutuin siitä, että viime aikoina hänen mielen tasapainonsa on järkkynyt. Valitettavasti tälläkään kerralla ei apu tullut ajoissa eikä poliisikaan toiminut, kun olisi vielä ehtinyt.

Jäin tietysti miettimään, olisinko itse viime vuonna voinut opettajana tehdä jotakin toisin, mutta en voi jälkeenkään päin havaita sellaista hetkeä, jossa olisin voinut kääntää tapahtumien kulkua. Ei mitään hiljaista avun pyyntöä, ei mitään kommenttia tai kysymystä, johon olisi voinut vastata viisaasti.

Nyt on vain hiljaisuutta ja myötätuntoa uhrien omaisten puolesta.

Sunnuntaina ei aina sada

Ei ainakaan tänä sunnuntaina. Kävimme koiramme Hilman kanssa pitkällä pyhäpäivän lenkillä Vammalan Vinkin maastoissa. Sää oli mitä parhain, lämmintä oli peräti 13 astetta ja Aurinko paitoi. Tuulta ei ollut nimeksikään. Siihen nähden kulkijoita oli vähänlaisesti.

Se ei tietysti haitannut, sillä Hilmaa saattoi pitää vapaana suurimmaksi osaksi retkeä. Laavulla oli mukava istuskella auringon paisteessa, kun Hilma teki tutkimuksiaan lähiympäristössä. Yksi koirakaverikin löytyi, nelivuotias kääpiösnautseriuros, joka innostui jonkin verran mukaan juoksemaan. Ei tosin samaan tahtiin kuin Hilma, jolla on pennun kiihkeys ja villieläimen liikunnallisuus.

Tulipa tutustuttua viimein Äijän kiveenkin, joka sijaitsee turhankin lähellä valtatie 12:a. Sinänsä upea luola kiven uumenissa on tuhrittu maalatuilla teksteillä ja sotkettu sytykkeinä käytetyilä sanomalehdillä. Luonto kuluu huonosti kohdeltuna monin eri tavoin.

Perjantai-iltapäivän meininki

Tänään on ollut aika vauhdikas päivä. Yskä vaivaa eikä ole oikein viikonlopun odotusta.

Kotikartta

Kotini kauhajoella on yhtä vanha talo kuin minä. Siis tosi vanha. Talon osoite kartalla näkyy tässä.


Näytä suurempi kartta

Tervetuloa vaan kylään, kunhan itse olen paikalla!

Blogien käytön etuja

Blogien käyttö on vaivatonta ja nopeaa. Esimerkiksi nyt kirjoitan tätä blogitekstiä iGoogle-sivulleni avautuvalla Blogger-gadgetilla eli Blogger-vimpaimella, josta teksti siirtyy suoraan samalla käyttäjätunnuksella toimivaan Blogger-sivustooni. Muokkaukset ja erilaisten hienouksien lisäämiset voin tehdä sitten myöhemmin, jos niitä haluan tehdä.


Blogi toimii näin kätevästi viestimenä, ilmaisukanavana, nähdyn aineiston linkittäjänä (voin esimerkiksi lisätä saatetekstein hyvän videon linkitettynä ja upotettuna (=embed) blogisivulleni, kun ensin kirjoitan tällä gadgetilla siihen saatetekstin. Myös kännykällä voin laittaa tekstejä ja kuvia suoraaan bloggeriin.




Blogi voikin toimia kätevästi oppimispäiväkirjana. Kun sitä voi muokata myös ryhmänä, se sopii yhtä lailla ryhmätyöalustaksi. Työt voi sitten esittää suoraan blogilta, tuorein kirjoitus ensimmäisenä. Toisaalta blogitekstejä ja niiden järjestystä voi helposti halutessaan muokata.

Iltapäivän it-tunnit blogien parissa

Tänään iltapäivällä keskityimme koululla blogien luomiseen ja blogiaineiston kokoamiseen. Blogipalveluna käytettiin Bloggeria.
Odottelen parhaillaan, millaisia blogipohjia oppilaat saavat aikaiseksi. Mahdollisuuksia on runsaasti, ja jos haluaa, voi hyödyntää html-koodausta ja css:ää ja tehdä omanlaisensa blogisivuston.

Tapahtumia tänään

Tänä aamuna TiVal2 -ryhmä työsti ensin word-tekstiä muuttaen sen otsikointia sivutusta ja tekstin sisennyksiä. Työt onnistuivat pienen alkuhapuilun jälkeen mainiosti.

Toisella tunnilla harjoitellaan blogin avaamista ja kirjoittamista. Jokaisella on toivottavasti tämän jälkeen oma blogi, johon voi lisätä linkkejä, kuvia, videoita - ja tietysti tekstiä.


Blogger on siitä kätevä, että tekstin ja muun aineiston lisääminen ja muokkaaminen käy helposti ja kirjautuminen omaan blogiin onnistuu samoilla tutuilla google-tunnuksilla kuin sähköpostin käyttökin.

Blogin muokkaus onnistuu, kun käyttäjä on kirjautuneena sisään ja painaa kynä-logoa muokattavan tekstin lopussa. Blogin kirjoittajaksi voi kutsua myös yhden tai useamman muun käyttäjän. Ulkopuoliset tai kirjautumattomat henkilöt eivät voi tekstiä muokata. Kirjautuneet käyttäjät voivat kirjoittaa blogitekstiin kommentin, jonka blogin haltija voi hyväksyä tai hylätä.

Blogin kirjoittamisesta

Blogitekstin kirjoittaminen ei velvoita säännöllisyyteen, vaikka siitä on etua. Itse jätän usein pitkäksi aikaa jonkin blogin rauhaan ja lisään tekstiä siihen silloin, kun huvittaa.

Tämä blogi esimerkiksi on saanut olla vähän aikaa levossa, kun olen kirjoittanut toisaalle. siitä huolimatta pidän siitä, että voin laittaa tänne mietteitäni ja hajahuomioitani aika ajoin. Useampi blogi merkitsee useampaa erilaista ilmaisukanavaa.

Kauhajoki-Tampere-Vammala

Tänään sunnuntaina poden töiden aloittamispaineita. Aina se jännittää, kun uusi kurssi alkaa. Viikko on mennyt sairastellessa yskää ja kurkkukipua. Nyt olo on hiukan parempi.
Kirjoitan vain lyhyesti nyt, maailma makaa aika lailla ennallaan, joulu ei ole tehnyt muutoksia. Miksi olisikaan. Aseteollisuus ja pankit, öljy- ja sähkökauppiaat ja -tuottajat takovat voittojaan ja ihmiset hakevat onnen sirpaleita jäisestä maasta.

Tuomaanpäivänä

Tässä lyhyt Tuomaanpäiväviesti.

Aurinko on mennyt jo aika alas ja tulee pysymään siellä varsin pitkään. Minä pakkailen tavaroitani, pysähdyin vain hetkeksi tähän kirjoittamaan. Lähden piakkoin kodistani Kauhajoella kotiini Vammalaan. Olen iloinen siitä hyvästä mitä tänäkin vuonna osakseni on koitunut.

Asiat eivät ole vuoden mittaan muuttuneet, vain edistyneet. Perhe-elämä on edistynyt kuin tulviva meri syvemmälle siihen osallistuvien ihmisten mielen sisämaahan ja hionut sen kivikoita hiukan pyöreämmiksi. Sovittelua, neuvottelua ja kaikenlaista säätä. Vanhempani ovat edistyneet vanhuudessaan yhä pidemmälle, ja äitini on alkanut edistyä uuteen, vuodekeskeisen elämänmuodon vaiheeseen, intervalleineen ja kotona vierailevine terveydenhoitajineen. Polveni ja hampaani ovat edistyneet aineesta luopumisessaan, jopa siinä määrin, että lääkärioperaatiot ovat käyneet tarpeellisiksi. Ilmastokin on edistynyt, ja olen nähnyt aivan uusia, ihmeellisiä sääilmiöitä, joiden esiinmarssille ei estettä näy.

Tässä edistyksessä on myös varjopuolia. Olen opettajantyössäni edistynyt siinä määrin, että osaan kohtuullisen hyvin tunnistaa puutteeni, ja mikä pahinta, tiedän mitä niille pitäisi tehdä. Kun vain löydän siihen tekemiseen aikaa ja tarmoa. Työtehtävissäni olen edistynyt energiansäästämisessä niin, etten enää oikein tahdo osata rasittaa itseäni liikaa, mikä tekee elämästä valitettavan tasaista. Ehkä eteläpohjalainen jokimaiseman yksioikoisuus on viemässä minut mennessään, nuo ojanvarsipajukot, savipellot ja keväisin korkealla leyheästi laulavat kiurut. Tarkastelut tulevaan ja menevään, isoihin ja pieniin ympyröihin kääntyvät kuin itsestään joen virtaussuuntaan päin, ruskean veden kannateltaviksi, vailla kiirettä ja tarkoitusta.

Katselen tähtiä entistä useammin ja ilahdun siitä, kuinka tuttu tunne tulee Otavasta, juuri siinä missä sen kuuluu ollakin, kotitalon pihalampun päällä, ei niin kylmänä eikä niin lämpimänä. On siinä vain. Antaa minun rauhassa epäillä ja olla olevinaan.

Itsenäisyyttä, joulua ja ilmastonmuutoksia odotellessa

Mietiskelen, kuten olen koko syksyn sateiden läpi miettinyt ympäristön ja maapallon tilaa ja tulevaisuutta. Haluaisin sanoa siitä jotakin, joka osaltaan muuttaisi asioita edes hitusen parempaan päin mutta olen tyytynyt enemmänkin lukemaan aiheeseen liittyviä uutisia, artikkeleja, blogeja ja kirjoja sekä katsomaan katsomaan eri välineillä ilmastoaiheisia elokuvia ja videoita, ostelemaan energiansäästölamppuja ja rajoittamaan autoilua, kääntämään patteria ja termostaattia hiukan pienemmälle. Se tuntuu niin kovin vähäpätöiseltä.

Suomi juhli itsenäisyyttä, mutta mitä tuo itsenäisyys on merkinnyt; yhtä valtavaa ekologista jalanjälkeä maapallolle. Suomessa on totuttu tuhlaamaan ja kuluttamaan, elämään kuin viimeistä päivää. Sotien ja pulavuosien jälkeen on haluttu vain kasvaa, tuottaa ja täyttää maa tavaralla ja paperilla. Luin lauantaina sattuman ohjaamana käteeni osuneen Hannu Vuorion uuden romaanin Syvä matala, jossa käsiteltiin paitsi ilmaston myös työelämän kurjistumista Suomessa, ja ajattelin, että näinhän se on, elämä itsenäisessä, ahneessa Suomessamme. Halutaan kaikkea hyvää kaikille mutta ei tehdä isoille asioille mitään.

Tekniikka ja talous, insinöörien ja ekonomien oma lehti, osasi yhdessä artikkelissaan ilmaista tiiviisti suomalaisen itsenäisen elämänmenon ekologisen merkityksen. Ei tarvitse olla enää mikään penttilinkola osatakseen nähdä karut realiteetit:
http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/article50920.ece

Joulu tulee ja jouluostokset täyttävät ainakin kauppaketjujen taseiden aukot loppuvuoden osalta. Mutta miten eletään ensi vuonna? Ostetaan taas entistä enemmän, koska aina ennenkin on tehty niin? Rakennetaan uusia, entistä suurempia kauppakeskuksia, koska niin on ollut tähänkin asti? Innovoidaan uusia hittituotteita kulutusta vauhdittamaan? Tehdään tulosta? Kiristetään työtahtia ja puristetaan lisää "löysiä pois" työyhteisöissä? Eletään niin kuin ennenkin, itsenäisyyden ajan kyseenalaisia perinteitä vaalien?

Pallo hukassa? Kysyy Risto Isomäen blogi Hesarin nettisivuilla. Risto on parikymmentä vuotta varoittanut ilmaston, ympäristön ja maapallon väestön kriisistä ja sen kiihtyvästä pahenemisesta, maltillisemmin kuin Linkola. Hän haluaa valaa toivoa ja uskoa muutoksen mahdollisuuksiin ja etsiä uusia keinoja siihen, esimerkiksi 7.12. kirjoituksessaan esittämällä yhden tuoreen tutkimustuloksen, jonka mukaan "teollisuusmaiden kuluttajat pystyisivät vähentämään omia kasvihuonekaasujen päästöjään keskimäärin 75 prosentilla ilman suuria muutoksia nykyiseen elämäntyyliinsä."
http://blogit.hs.fi/politiikanvieraat/aihe/pallo-hukassa/

Tällaiset kannanotot saavat minut yhä koettamaan tehdä parhaani, vaikka tiedän rajallisuuteni. Yksityiset arjen asiat, jotka odottavat välittömästi hoitamista, läheisten elämäntilanteet ja omat ihmissuhteet vievät voiton laajoista, kaikkia koskettavista isoista murheista, joille kukaan ei pysty antamaan tarkkaa aikatauluja - joilla ei ole deadlinea.

Tässä tilanteessa voi vain toivotella riittävän hyvää joulua.

Jos sinulla on mielessä rakentava parannusehdotus asioiden tilan kohentamiseksi mielekkäästi arjen tasolta lähtien, niin kerro se minullekin. Ja levitä myös muualle päin.

Joulua odotellessa

illat venyvät niin myöhäisiksi, etten tahdo ehtiä blogin ääreen. Tapahtumia kyllä riittää, niin täissä kuin kotona. Ehkä mukavinta on se, että elämä alkaa taas maistua, vaikka huoli huomisesta ei olekaan hävinnyt. Toimin siis kuin ihminen, elän kuin huomenna kaikki olisi kuten ennenkin, vaikka toisaalta tiedän, ettein niin tule olemaan. Huolehdin lasten asioista, parisuhteesta ja töistä enkä anna pitkiä millekään niistä.

Ehkä olen vain niin utelias, etten anna periksi, ennen kuin näen, mitä oikeasti tapahtuu.

mietteliäs marraskuu

Opetustunnit ovat menneet unenomaisesti eteenpäin viime aikoina. Jotenkin sitä on pystynyt tuomaan oikeanlaista asiasisältöä tunteihin, vaikka mieli on ollut muualla. Enemmän kiinnostaa maailman tämänhetkinen tila ja kehitysnäkymät. Kuinka paljon minulla on aikaa jäljellä ja kuinka paljon ihmiskunnalla ylipäätään?

Ei ole mikään yllätys, että ihmiset karttelevat ilmastonmuutoksen miettimistä. Varsinkin rehellisten johtopäätösten tekemistä ja tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymistä kartellaan kuin ruttoa. Ja se saa tämän elämän tuntumaan niin kovin tyhjänpäiväiseltä. Tympeää, kovin tympeää, tämä kaikki puuhastelu ja näennäiset pyrinnöt, jotka eivät kestä hetkeäkään kriittistä tarkastelua. Pitäisi vain yrittää sulkea silmänsä typeryydeltä ja onnettomilta maailmanparantajilta, jotka puhuvat paljon paskaa suureen ääneen.

Viikon 45 varrelta

Highweek 45 - alakuloa, jopa masennusta, työtä ja tapahtumia mahtuu tälle viikolle. Ampumistragedia Jokelassa havahdutti miettimään, miten nuoren mieli voi nyrjähtää maailman pahuutta työstäessään perin pohjin, jos ihminen jätetään yksin ajatuksineen ja ongelmineen. Kuinka tukea löytyy ja kuka sitä antaa?

Tuo onneton tapahtuma ja sen pohjalta nousseet mietteet ja tunteet syrjäyttivät normaalin opetuksen opistolla. Me enimmäkseen keskustelimme asiasta. Muistelin John Irvingin kirjaa Ystäväni Owen Meany, joka koskettelee hyvin tätä tematiikkaa.

Myös torstaina pitämääni viikinkien olutkultturia koskeneeseen esitelmään ampumatapaus vaikutti niin, että jätin työstämättä aihetta enempää ja esittelin sen suullisesti, ilman kuvia ja muuta tilpehööriä. Vieressä paloi punainen tuikku, Jokelan uhrien muistoksi.

Tänään Moodle-koulutuksessa ammattikorkeakoululla oli vielä aika voipunut olo. Liekö nautittu norjalainen pienpanimo-olut Haandsbryggeriet-panimon Dark Force -stout ollut osallinen asiassa? Joka tapauksessa on hyvä puhua tuosta väkivallanteosta paljon.

Marraskuun alkuun on päästy

Jahas, masennus on alkanut lievittää jo nyt vaikka marraskuu on vasta alussa.
Opetustunnit ovat tältä viikolta takana ja muut hommat edessä. Alan taas hyväksyä oman rajallisuuteni maailman menon muuttamisen suhteen. Aion edelleenkin ottaa kantaa kestävän kehityksen puolesta, vaikka tilanne näyttäisi kuinka mahdottomalta hyvänsä. Sinnikkäästi.

Lähetin Hesariin alla olevan Pinjan ottaman luontokuvan, tämän viereisen jätin lähettämättä.

Tiistai

Tunnelmia tiistai-illan korvalta.

Työviikon alku oli raskas, kun heräsin aamuyöllä kesken unien enkä saanut enää nukutuksi. Mietin kaikenlaisia kysymyksiä, jotka valitettavasti ohjasivat aivoni päivärytmiin.

Seitsemän tuntia opetusta sen päälle, ja olin aika tattis. Andrean kanssa sovittiin vielä alustavasti tulevista töistä ja Kaijan kanssa yhteistyöstä opinnoissa. Tällaisina hetkinä tarvitsen toisten vetoapua.

Googlen jaettujen dokumenttien käyttö oli piristävää. Siitä Muistin Heidin kanssa puhutun ajatuksen tämän päiväkirjan käynnistämisestä. Päätin käyttää siihen vanhaa Vimpeliäni.

Kotona vanhukset elelivät tuttuun malliin, hiljalleen, ja minä tartuin toviksi Hannu Raittilan kirjaan Pamisoksen purkaus. Pian kokeiden ja huomisten tuntien kimppuun. Viereinen kuva on Pinjan ottama. Siinä on jotakin taianomaista, joka kertoo kuvaajan taiteellisista lahjoista. Kuva on otettu Kauhajoelta, Katikan kanjonin pohjalta, 16.10.07.