tiistaina, kesäkuuta 16, 2009

Miesten puhettako naisten suusta?

Nimimerkin Takkirauta tai Ruukinmatruuna blogista löytyy kirjoitus Onko miehistä mihinkään. Koska aihe tuntuu kiinnostavalta paitsi henkilökohtaisesti myös koulutyön kannalta, otan sen tässä esille.

Mustavalkoisesti ja provosoivasti asioita käsittelevä kirjoittaja onkin onnistunut kirvoittamaan aika tavalla keskustelua esiin, myös nettilehtiin asti. Itse tietysti suhtaudun epäilevästi tämänkaltaisiin irtiottoihin ja jään katsomaan, mitä tästäkin tuleman pitää. siitä huolimatta pidän ansiokkaana tapaa kääntää totuttuja tarkastelutapoja miesten sukupuoleen perustuvasta etuoikeudesta tai naisten eurosta, muun muassa.

Mutta missä viipyy miesten ääni?