Vuosi 2012 näyttää huolestuttavalta. Varoituksia erilaisista kriiseistä ja katastrofeista on tullut jo niin paljon, että suuri osa ihmisistä alkaa turtua niille. Mitäpä nyt murehtimaan, kun oma kotipiha ja talous ovat kohtuullisessa järjestyksessä.
Ne joiden ympäristö- tai raha-asiat ovat menneet pieleen, mieluiten vaikenevat koko jutusta ja yrittävät elää niin kuin ennenkin, vaikka edellytykset siihen puuttuisivat tyystin. Jotkut tosin nostavat kapinamielialaa tai järkyttävät hetkeksi yhteiskuntaa epätoivoisilla teoillaan.
Näin menevät pääsääntöisesti asiat myös isommassa mittakaavassa. Valtioiden katastrofaalinen tila tuppaa unohtumaan ja uudet kriisit peittoavat julkisuudessa vanhat, vaikka nämä olisivat edelleen voimissaan. Mullistusten tuhoamat maat, kuten Haiti tai ilmastonmuutoksen tuhoamat alueet, kuten Pohjois-Afrikan useiden valtioiden laajat osat katoavat uusien uutisten myötä mielestä. Itä-Siperian sulavan ikiroudan vapauttamat valtavat metaanipäästöt taas ovat niin hiljainen todistus vääjäämättömästä muutoksesta maapallolla, ettei sitä osata edes otttaa huomioon.
Kuka ties, tämä vuosi menee tasaisesti eteenpäin, niukkuuden aikaan sopeutuessa ja niukkuuden oikeudenmukaista jakoa kehiteltäessä. Ne, jotka vielä elävät yltäkylläisesti, saattavat vapaaehtoisesti ryhtyä luopumaan eduistaan, olivatpa ne sitten työllä ja taidolla tai ilman omaa ansiota saatuja. Kuka ties, pystymme vähentämään luonnon ja ympristömme riistämistä, lyhytnäköistä ulosmittaamista, joka vie siemenperunatkin mennessään. Kuka ties, pystymme löytämään kaikkien hyväksymän vaihtoehdon kasvuajattelulle ja luopumaan talouskasvuideologian orjuutuksesta. Siihen on kuitenkin tässä vaiheessta ja vallitsevalla suuntauksella niin pitkä matka, että en voi rehellisesti alkaa toivoa valamaan.
Uteliaisuus pitää minut kuitenkin elossa ja asioista kiinnostuneena ihmisenä. Kun kerran täällä eletään.
Selaimesta toiseen – Chromen huonontumisesta
3 kuukautta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti