perjantaina, syyskuuta 04, 2015

Pedanet käyttöön Kauhajoen yläkoulussa

Kauhajoki on ottanut käyttöön Pedanetin, Jyväskylän yliopiston kehittämän oppimisalustan. Siihen on alkuvaiheessa luotu pohjatietoa Kauhajoen kouluista. Lisäksi siellä tehdään yhteisesti opetussuunnitelmatyötä uutta ensi syksynä käyttöön tulevaa opetussuunnitelmaa varten.
Pedanetistä tulee aikaa myöten paitsi Kauhajoen yhteiskoulun uuden kotisivun myös koulun eri kurssien kotisivujen osoite. Katsotaan, miten uuden oppimisalustan käyttö vaikuttaa opiskeluun.

perjantaina, maaliskuuta 29, 2013

Palveluita käyttöön valikoidusti

Eteeni tuli tehtävä pitää työpajatyyppinen vertaiskoulutus toisille opettajille Goolen palveluiden käytöstä. Palveluitahan on yllin kyllin. Toiset ovat helposti löydettävissä, kuten sähköposti ja Driven alla olevat työkalut. Toisia saakin sitten hakea.

Googlen Sivustot -palvelua ei löydä, ellei sitä osaa erikseen hakea. Ilmeisesti yhtiössä on päädytty siihen, että kotisivujen tekoa tarjotaan vain maksaville asiakkaille. Toinen vaihtoehto on, että sovellusta pidetään sivussa sen kehittämisen loppumisen takia. Joka tapauksessa tätä Sites-palvelua (englanninkielinen nimi) voi yhä edelleen hyödyntää.

Arvioin, että jo Driven ja Kalenterin tehokäyttö jakamisominaisuuksineen vaatii sen verran aikaa ja huomiota että kovin paljon enempää ei puoleentoista tuntiin saa sopimaan. Google+ -palvelun esittely olisi myös kinnostavaa.

lauantaina, tammikuuta 07, 2012

Niukkuuden jakamisen vaikeus

Vuosi 2012 näyttää huolestuttavalta. Varoituksia erilaisista kriiseistä ja katastrofeista on tullut jo niin paljon, että suuri osa ihmisistä alkaa turtua niille. Mitäpä nyt murehtimaan, kun oma kotipiha ja talous ovat kohtuullisessa järjestyksessä.

Ne joiden ympäristö- tai raha-asiat ovat menneet pieleen, mieluiten vaikenevat koko jutusta ja yrittävät elää niin kuin ennenkin, vaikka edellytykset siihen puuttuisivat tyystin. Jotkut tosin nostavat kapinamielialaa tai järkyttävät hetkeksi yhteiskuntaa epätoivoisilla teoillaan.

Näin menevät pääsääntöisesti asiat myös isommassa mittakaavassa. Valtioiden katastrofaalinen tila tuppaa unohtumaan ja uudet kriisit peittoavat julkisuudessa vanhat, vaikka nämä olisivat edelleen voimissaan. Mullistusten tuhoamat maat, kuten Haiti tai ilmastonmuutoksen tuhoamat alueet, kuten Pohjois-Afrikan useiden valtioiden laajat osat katoavat uusien uutisten myötä mielestä. Itä-Siperian sulavan ikiroudan vapauttamat valtavat metaanipäästöt taas ovat niin hiljainen todistus vääjäämättömästä muutoksesta maapallolla, ettei sitä osata edes otttaa huomioon.

Kuka ties, tämä vuosi menee tasaisesti eteenpäin, niukkuuden aikaan sopeutuessa ja niukkuuden oikeudenmukaista jakoa kehiteltäessä. Ne, jotka vielä elävät yltäkylläisesti, saattavat vapaaehtoisesti ryhtyä luopumaan eduistaan, olivatpa ne sitten työllä ja taidolla tai ilman omaa ansiota saatuja. Kuka ties, pystymme vähentämään luonnon ja ympristömme riistämistä, lyhytnäköistä ulosmittaamista, joka vie siemenperunatkin mennessään. Kuka ties, pystymme löytämään kaikkien hyväksymän vaihtoehdon kasvuajattelulle ja luopumaan talouskasvuideologian orjuutuksesta. Siihen on kuitenkin tässä vaiheessta ja vallitsevalla suuntauksella niin pitkä matka, että en voi rehellisesti alkaa toivoa valamaan.

Uteliaisuus pitää minut kuitenkin elossa ja asioista kiinnostuneena ihmisenä. Kun kerran täällä eletään.

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2011

Sosiaalisen median hillitty paluu

Sosiaalisen median eli somen, osa on kuluneen talven aikana ollut mopen osa. olen huomioinut sitä vaihtelevasti ja ollut aika ajoin pidättyväinen sen suhteen. Sisältöä olen tuottanut niukasti. Enemmänkin olen linkittänyt olemassa olevia kirjoituksia tai sivustoja eteenpäin.

Nyt on kuitenkin kevät. Lumi sulaa (Kauhajoki muuten taitaa olla manner-Suomen vähälumisin paikkakunta) ja itk'11 Aulangolla alkaa. Sinne taas menen, vuoden tauon jälkeen. Nämä kaksi viimeistä vuotta ovat olleet ammatti-identiteetin sulattelemisen haasteellisia vuosia. Samalla on tarkastellut opettamista ja oppimista aika lailla pelkistetysti.

Toisaalta olen seurannut somen kehitystä jatkuvasti ja muutaman kerran jopa osallistunut keskusteluun tästä aiheesta. Kun nyt on taas saatu aikaan sosiaalista mediaa koskeva projekti työpaikkakunnalleni (joka samalla on myös kotikuntani) ja kun itse suunnittelen pienen tauon jälkeen sosiaalisen median mukaan ottamista koulutyöhön, alkaa kypsyä hillityn paluun ajatus.

tiistaina, toukokuuta 11, 2010

Avoimuus sisältää uhka ja mahdollisuuksia

ITK2010 Aulangolla herätti monia pohdintoja, joista sosiaalisen median verkkojeni kautta eteeni ohjautui tänää pari kirjoitusta. Mervi Mavendorf tarkastelee kirjoituksessaan Avoimuus – uhka vai ainoa mahdollisuus? avoimen oppimisympäristön ja perinteisen koulun kohtaamispisteistä ja näissä kohtaamisissa syntyvästä kipuilusta.

Toisaalta, kuten Mavendorf toteaa, oppimisympäristöjen uudistaminen avaamalla ne, on menestykseen johtava tie.

Miikka Salavuo käsittelee analyyttisesti sosiaalisen median pedagogisia mahdollisuuksia blogikirjoituksessaan.
Hän jakaa tarkastelunsa sosiaalisen median pedagogiikkaan viiteen näkökulmaan tai otsakkeeseen: Osallistuminen toimijalähtöisesti, omistajuus, läsnäolo, avoimuus ja arviointi. näiden näkökulmien avulla voi luoda aika hyvin koulumaailman käytäntöjä kattavan kuvan ja saada pojaa uusien askelten ottamiselle oppimisympäristöjä kehitettäessä.

Yhdistettynä nämä kaksi kirjoitusta kommentteineen antavat selkeän ja monipuolisen kuvan siitä, missä sosiaalisen median käyttöönottamisessa tällä hetkellä mennään.

torstaina, toukokuuta 06, 2010

Koulun on oltava avoimempi

Teppo Säkkinen, Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja avasi blogissaan
Koulun on oltava ajassa kiinni mielenkiintoisen keskustelun, joka tuo mieleen monia viime vuosina käymiäni lyhyempiä tai pidempiä rupatteluja tietotekniikan käytöstä ja opetusmenetelmien uudistamisesta.

Blogiin liittyvä keskustelu nostaa esiin uudistajat, kyseenalaistajat ja perinteisten opetustapojen vaalijat. Toisen näkökulman mukaan koulujen tulisi olla edelläkävijöinä yhteiskunnan ja viestintätapojen muutoksissa. Toisen näkemyksen mukaan koulujen tulisi pikemminkin toimia jarrumiehinä muutoksille. Kritiikkiä esittävät yleensä eniten ne, jotka vähiten kritisoitavaa asiaa tuntevat. Näin tuntuu nytkin olevan.

Oppimisympäristöjen uudistaminen siten, että myös oppimistavat samanaikaisesti kehittyvät, voi olla keskiverto-opettajalle tai -opiskelijalle vaikeaa, joillekin tosi vaikeaa. Vaikeuksia ennakoivat opettajat tai opiskelijat pyrkivät tietysti jarruttamaan tai estämään vaikeuksien aiheuttajaa. Näin tehdään, vaikka vaikeuksien todellinen ydin olisikin omassa pääkopassa eli omissa asenteissa.

Miten muutokset sitten tosiasiassa tulevat näkymään oppimisessa ja nuorten tulevaisuudessa? Sitä on vaikea arvioida, koska koulun vaikutusta ei pysty irrottamaan muun elinpiirin vaikutuksesta. Ajatus koulun itsetarkoituksellisesta perinteisiin sitoutumisesta on kuitenkin kuolleena syntynyt. Traditiooilla ei ole arvoa sinänsä, vaan niiden säilyttäminen tai kaataminen on tapaus kerrallaan perusteltava. Taka-askeliakin voidaan ottaa, mikäli ne osoittautuvat tarpeellisiksi.

Suomessa koululaitos on ollut alusta pitäen kokeilujen kenttä. Virheitä on varmasti välillä tehty, eikä joitakin ongelmia ole pystytty kokeilujenkaan avulla korjaamaan. Kokeilut ovat kuitenkin yleisesti ottaen tuottaneet ja ylläpitäneet vireyttä ja luovuutta kouluissa. Ehkä nimenomaan kokeilujen perinnettä tulisi kouluissakin jatkaa.

Toimivat ja hyvät kokeilut synnytetään avoimissa ja avointa vuorovaikutusta edistävissä kouluissa. Näin ollen erityisesti avoimuutta tulisi koulumaailmassa kehittää.

Online Personal Marketing Strategy

I led the story of Andrea Vascellari about Online Personal Marketing Strategy because it connects in a very nice way his personal experience and ambtious attitude to the facts of social marketing and entrepreneurship.

To understand the meaning and importance of being passionate and sharing this passion with others you just need to check some success stories of entrepreneurs. By directing the personal energy to the things they really like and love they have managed to create the business which may be small or big but is in all cases of excellent quality.

Personal marketing helps the potential customers to find that enterprise. Online personal marketing gives a lot more opportunities to find it.

Yhteisöllisen oppimisen puolesta

Teemu Arinan blogikirjoitus No PLEs, but informal learning in Real World communities pisti miettimään mitä tarkoitusta varten eri teknologit keksintöjään kehittävät ja onko suunnittelu mielekästä.

Design for the real world
puhuttelee paitsi turhakkeiden myös kestävän tulevaisuuden vastaisten tuotteiden ja keksintöjen kriittistä tarkastelijaa. Entä oppiminen aidossa maailmassa? Varmasti monin osin koulutus edustaa aidon maailman, kestävän tulevaisuuden, etuja ja voimistamista. On myös paradokseja. Esimerkiksi itsekkyyden, suvaitsemattomuuden ja kilpailuhenkisyyden korostaminen oppimisprosessien piilorakenteissa voi näkyä yksittäisen oppilaitoksen kohdalla hyvinä tuloksina, arvosanoilla mitaten, mutta laajemmin tarkateltuna ristiriitana yleisiä opetusuunnitelmatavoitteita kohtaan.

Teemu Arina nostaa blogissaan esille epävirallisemman tietokoneavusteisen oppimisen kaksi puolta. PLE eli henkilökohtainen oppimisympäristö voikin tarjota mahdollisuuden ympäristöstään eristäytyneelle ja sitä vihaavalle oppijalle kehittää menetelmiä vihatekoihin. Toisaalta epävirallinen yhtiesöllinen oppimisympäristö pystyy rakentamaan ja tukemaan yhteisöllisyyttä ja vähentämään vihaa ja epäluuloa.

Oppimisympäristöjen suunnittelu tulee näin keskeiseen rooliin: eristäytyvän, yksilökeskeisen oppimisen tukemisen sijaan suunnittelulla voidaan tukea yhteisöllisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Tämä tietysti edellyttää, että oppimisympäristöjä käyttävät opettajat osavat käyttää yhteisöllisyyttä tukevia elementtejä oikein. Tämä edellyttää teknologisen osaamisen sijaan pedagogista ja didaktista osaamista, opettajan ydintaitojen kehittämistä.

keskiviikkona, huhtikuuta 28, 2010

Miten päätöksiä valmistellaan ja miten tehdä se paremmin


YLEn alueuutinen havahdutti minut poikkeuksellisella pohdiskeluotteellaan miettimään, miten mitä tahansa päätöstä valmistellaan ja miten valmistelut tehdään paremmin. Niin, että ne, joita päätökset koskevat voisivat osallistua oikeasti valmisteluun.
Tässä yhteydessä voisi miettiä asioiden valmistelua kouluissa. Lainaan alussa linkitettyä uutista, jossa pohditaan kuntaliitosten valmistelua:
Asukkaat ottavat niin ikään kantaa, tavallisimmin uutta kuntaa vastaan tietämättä oikein edes mihin ottaa kantaa. Asukkaiden kannanottoja leimaavat ulkopuolisuus ja alamaisuus sekä niistä juontuvat aggressiivisuus ja välinpitämättömyys. Sen sijaan että valtaa otettaisiin omiin käsiin, pelätään, kielletään ja parjataan.

Kouluissa nuorilla on helposti sama ulkopuolinen olo, mikä vaikuttaa monien käyttäytymiseen. Koulun asiat koetaan vieraiksi ja käyttäytyminen muuttuu helposti välinpitämättömäksi, jopa vihamieliseksi, koulua kohtaan.
Otan vielä toisen lainauksen:
Valmistelun pitäisi olla aidosti nykyistä laajempaa ja yllätyksellisempää. Virallisten valmisteluryhmien ohessa pitäisi toimia eri ammattiryhmistä, asukkaista kylien edustajista, yrittäjistä paikallisista filosofeista ja vaikka mistä koostuvia idea- ja valmisteluryhmiä, jotka tuulettaisivat ja kyseenalaistaisivat luutuneita vanhaan kunnallishallintoon ja päätöksentekoon liittyviä ajatusmalleja.

Tämä yksinkertaisen tuntuinen ohje pitää sisällään pari hienoa ajatusta: yllätyksellisyys valmistelussa ja vanhojen ajatusmallien tuulettaminen monipuolistamalla valmisteluryhmiä. Tämä on mahdollista helposti missä tahansa koulussa rikkomalla tietoisesti vanhoja kaavoja valmistelussa.
Valmistelu voi olla ja sen kuuluu olla iloista ja yllätyksellistä puuhaa, ei väkinäistä puurtamista.