Avoimuus sisältää uhka ja mahdollisuuksia

ITK2010 Aulangolla herätti monia pohdintoja, joista sosiaalisen median verkkojeni kautta eteeni ohjautui tänää pari kirjoitusta. Mervi Mavendorf tarkastelee kirjoituksessaan Avoimuus – uhka vai ainoa mahdollisuus? avoimen oppimisympäristön ja perinteisen koulun kohtaamispisteistä ja näissä kohtaamisissa syntyvästä kipuilusta.

Toisaalta, kuten Mavendorf toteaa, oppimisympäristöjen uudistaminen avaamalla ne, on menestykseen johtava tie.

Miikka Salavuo käsittelee analyyttisesti sosiaalisen median pedagogisia mahdollisuuksia blogikirjoituksessaan.
Hän jakaa tarkastelunsa sosiaalisen median pedagogiikkaan viiteen näkökulmaan tai otsakkeeseen: Osallistuminen toimijalähtöisesti, omistajuus, läsnäolo, avoimuus ja arviointi. näiden näkökulmien avulla voi luoda aika hyvin koulumaailman käytäntöjä kattavan kuvan ja saada pojaa uusien askelten ottamiselle oppimisympäristöjä kehitettäessä.

Yhdistettynä nämä kaksi kirjoitusta kommentteineen antavat selkeän ja monipuolisen kuvan siitä, missä sosiaalisen median käyttöönottamisessa tällä hetkellä mennään.

Koulun on oltava avoimempi

Teppo Säkkinen, Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja avasi blogissaan
Koulun on oltava ajassa kiinni mielenkiintoisen keskustelun, joka tuo mieleen monia viime vuosina käymiäni lyhyempiä tai pidempiä rupatteluja tietotekniikan käytöstä ja opetusmenetelmien uudistamisesta.

Blogiin liittyvä keskustelu nostaa esiin uudistajat, kyseenalaistajat ja perinteisten opetustapojen vaalijat. Toisen näkökulman mukaan koulujen tulisi olla edelläkävijöinä yhteiskunnan ja viestintätapojen muutoksissa. Toisen näkemyksen mukaan koulujen tulisi pikemminkin toimia jarrumiehinä muutoksille. Kritiikkiä esittävät yleensä eniten ne, jotka vähiten kritisoitavaa asiaa tuntevat. Näin tuntuu nytkin olevan.

Oppimisympäristöjen uudistaminen siten, että myös oppimistavat samanaikaisesti kehittyvät, voi olla keskiverto-opettajalle tai -opiskelijalle vaikeaa, joillekin tosi vaikeaa. Vaikeuksia ennakoivat opettajat tai opiskelijat pyrkivät tietysti jarruttamaan tai estämään vaikeuksien aiheuttajaa. Näin tehdään, vaikka vaikeuksien todellinen ydin olisikin omassa pääkopassa eli omissa asenteissa.

Miten muutokset sitten tosiasiassa tulevat näkymään oppimisessa ja nuorten tulevaisuudessa? Sitä on vaikea arvioida, koska koulun vaikutusta ei pysty irrottamaan muun elinpiirin vaikutuksesta. Ajatus koulun itsetarkoituksellisesta perinteisiin sitoutumisesta on kuitenkin kuolleena syntynyt. Traditiooilla ei ole arvoa sinänsä, vaan niiden säilyttäminen tai kaataminen on tapaus kerrallaan perusteltava. Taka-askeliakin voidaan ottaa, mikäli ne osoittautuvat tarpeellisiksi.

Suomessa koululaitos on ollut alusta pitäen kokeilujen kenttä. Virheitä on varmasti välillä tehty, eikä joitakin ongelmia ole pystytty kokeilujenkaan avulla korjaamaan. Kokeilut ovat kuitenkin yleisesti ottaen tuottaneet ja ylläpitäneet vireyttä ja luovuutta kouluissa. Ehkä nimenomaan kokeilujen perinnettä tulisi kouluissakin jatkaa.

Toimivat ja hyvät kokeilut synnytetään avoimissa ja avointa vuorovaikutusta edistävissä kouluissa. Näin ollen erityisesti avoimuutta tulisi koulumaailmassa kehittää.

Miten päätöksiä valmistellaan ja miten tehdä se paremmin

YLEn alueuutinen havahdutti minut poikkeuksellisella pohdiskeluotteellaan miettimään, miten mitä tahansa päätöstä valmistellaan ja miten valmistelut tehdään paremmin. Niin, että ne, joita päätökset koskevat voisivat osallistua oikeasti valmisteluun.
Tässä yhteydessä voisi miettiä asioiden valmistelua kouluissa. Lainaan alussa linkitettyä uutista, jossa pohditaan kuntaliitosten valmistelua:

Asukkaat ottavat niin ikään kantaa, tavallisimmin uutta kuntaa vastaan tietämättä oikein edes mihin ottaa kantaa. Asukkaiden kannanottoja leimaavat ulkopuolisuus ja alamaisuus sekä niistä juontuvat aggressiivisuus ja välinpitämättömyys. Sen sijaan että valtaa otettaisiin omiin käsiin, pelätään, kielletään ja parjataan.

Kouluissa nuorilla on helposti sama ulkopuolinen olo, mikä vaikuttaa monien käyttäytymiseen. Koulun asiat koetaan vieraiksi ja käyttäytyminen muuttuu helposti välinpitämättömäksi, jopa vihamieliseksi, koulua kohtaan.
Otan vielä toisen lainauksen:

Valmistelun pitäisi olla aidosti nykyistä laajempaa ja yllätyksellisempää. Virallisten valmisteluryhmien ohessa pitäisi toimia eri ammattiryhmistä, asukkaista kylien edustajista, yrittäjistä paikallisista filosofeista ja vaikka mistä koostuvia idea- ja valmisteluryhmiä, jotka tuulettaisivat ja kyseenalaistaisivat luutuneita vanhaan kunnallishallintoon ja päätöksentekoon liittyviä ajatusmalleja.

Tämä yksinkertaisen tuntuinen ohje pitää sisällään pari hienoa ajatusta: yllätyksellisyys valmistelussa ja vanhojen ajatusmallien tuulettaminen monipuolistamalla valmisteluryhmiä. Tämä on mahdollista helposti missä tahansa koulussa rikkomalla tietoisesti vanhoja kaavoja valmistelussa.
Valmistelu voi olla ja sen kuuluu olla iloista ja yllätyksellistä puuhaa, ei väkinäistä puurtamista.

Palauteraportti kuvana

Tässä on yksi toimivaksi osoittautunut tapa kerätä nopeasti palautetietoa ja tallettaa se näkyville. Nelikenttä, johon kukin laittaa rastin; valokuva kännykällä ja kuvan siirto esimerkiksi flickr-kuvapalveluun, josta sen saa linkitettyä helposti vaikkapa blogiin. Tässä kemian kokeen oppilaspalaute eiliseltä.

Ilmiöpohjaisen opetussuunnitelman kehittämisen reitit

Koulunkäynnin rakenteet muuttuvat ja murtuvat, mutta pystytäänkö muutosta tai murrosta ohjaamaan?
Tulevaisuuden koulusta ja opiskelusta laaditaan visioita, mutta näkyykö opettajan ja oppilaiden arkinen työ niissä visioissa?
Opettaja suunnittelee oppitunteja ja oppilas lukee läksyjään ja tekee kotitehtäviään, mutta jääkö heille kummallekaan aikaa tai tilaa miettiä oppimisen mielekkyyttä tai tavoitteita?

Ilmiöpohjaiseen opetussuunnitelmaan yhdistyy kaikkia näitä pohdintoja, tosin painotus vaihtelee tarkastelutavasta riippuen. Tavoite on kuitenkin puhaltaa henkeä oppimisprosesseihin, tehdä niistä laajempia ja samalla suunnitelmallisempia ja vähentää koulutyön ikävää stressaavuutta.

Muutosten hintana on tutusta ja turvallisesta toteutustavasta luopuminen. Tosin koulunkäynti on jo muuttunut niistä ajoista ,kun oppiainekohtainen rakenne luotiin niin paljon, ettei tuota opetuksen toteutustapaa pysty kunnolla viemään läpi nytkään.

Että ei tarvitse heittäytyä tyhjän päälle, on käytävä läpi pieniä ja isoja yksityiskohtia eri aineenopettajien ja näiden opetussuunnitelmien ja oppisisältöjen kesken. On mietittävä aikatauluja ja vaiheistusta, synkronointia ja tilojen käyttöä, oppijoiden oppimistyylejä ja -tekniikoita sekä lähikehityksen vyöhykkeen dynamiikkaa.

Dynaamisuuden periaate onkin kantavana ilmiöpohjaisuudessa. Dynaamiset oppimisen ja hahmotuksen tavat sopivat uusiin käytäntöihin erittäin hyvin. Vuorovaikutteisuus, dialogisuus ja vertaisoppiminen nousevat uuteen arvoon ja oppimisen arviointi saa dynaamisuudesta uusia houkuttelevia haasteita.

Eri toten oppisisältöjen dynaamisuus on mielenkiintoinen kysymys. Riittääkö, että oppikirjan tai sen tehtävien yhteydessä on mainittu sopivia linkkejä internet-sivuille? Ei. Materiaalin käyttö dynaamisessa oppimisprosessissa vie materiaalin käytön ja kehityksen uudelle tasolle. Tässä tulevat vastaa tekijänoikeudelliset kysymykset ja sisällön päivittämisen tai todenmukaisuuden haasteet.

Kannattaa tutustua aiheeseen ilmiöpohjaisuutta käsittelevässä Sometu-verkoston ning-ryhmässä.

Hieman mallia haasteista antaa Anne Rongaksen laatima esitys, joka pidettiin Otavan opiston ilmiöpohjaisuuspajassa 13.12.2008.

8-luokkalaisten kanssa blogien, kuvien ja tietoturvan maailmoissa

Kuva: Pinja Turja

Tänään olen oppilaiden kanssa käsitellyt tietoturvaa ja internetin turvallisuus-, yksityisyys- ja tekijänoikeussääntöjä. Sen lisäksi olemme puhuneet peleistä jas niiden ikärajoista sekä valokuvauksesta ja valokuvauksen historiasta, kuten camera obscurasta. Valokuviin liittyen tutustumme sivustoon nimeltä Fotokelaa, joka tarjoaa materiaalia ja tietoa eri aineisiin liittyen.

Opiskelijat ahkeroivat vielä kalentereidensa kanssa, ja muutamat viimeiset työt olivatkin varsin hienoja.

Sittenpä aika loppui.

Timon ja Matin esitys nettiyhteisöistä

Timo Ala-Viikari ja Matti Koivisto laativat hienon esityksen nettiyhteisöistä tietotekniikan tunnilla. Tässä tiivistelmä siitä Wordlen avulla luotuna sanapilvenä (skandiaakkoset puuttuvat):

Koulutunnelmia sanapilvessä

Wordle

Kokeilin Wordlea tällaisin tuloksin:

Uusi koulublogi Vechtan kouluvieraiden kanssa

Punkalaitumen yhteiskoulu ja lukio on saanut vieraita ystävyyskoulusta Saksasta. Vierailun tapahtumia ja ajatuksia käsittelee uusi koulublogi Vechtan kouluvieraiden kanssa. Koulublogin nimi on Vechta-Punkalaidun.

If I just had been there...

Luckily enough, You weren't there any more. Näin sanottiin minulle (kiusaus suuri: kirjoita 'näin sanoi Zarahustra'). En ollut siellä Kauhajoella enää, missä joku keskinkertainen tai keskiverto nuori halusi ottaa kohtalon - omansa ja toisten myös - omiin käsiinsä ja jättää jäljen elämään. Tuomalla kuolemaa moneen kotiin.

No niin, moni on taas kuollut, Nietzsche muiden mukana, eikä käänny haudassaan (tai patologian osaston säilytyskaapissaan), kun sanon, etten usko tuollaiseeen pelleilyyn. Narri se huonokin narri.

Ehkä tämä kokemus, jota en tosiaankaan kaivannut, vie minut lähemmäs terrorin ydintä: suurta typeryyttä ja moraalista kehittymättömyyttä. Hiekkakakkujen hajottamista, mikä kuului vuoteen yksi ja kaksi.

Niin paljon, niin turhaan, niin monelta aikuiselta; opettajalta, vanhemmalta, kummilta, sukulaiselta, myös siltä joka nyt kokee epäonnistuneensa. Paljon on valunut ponnistuksia hukkaan. Ja vain siksi, että joku päätti käyttää toisia olentoja itseilmaisunsa välineenä.

Ehkä ensi viikolla pääsen toisiin tunnelmiin, toivottavasti. Nyt alan olla vihainen.

Perjantaina paistaa aina

Todella hieno syysssää tervehtii piakkoin minuakin, kun kouluviikko alkaa olla päätöksessään. Viikko on ollut raskas, koska Kauhajoella, vanhassa oppilaitoksessani, tapahtunut ampumismurhenäytelmä johti kymmenen entisen opiskelijani ja yhden opettajatoverini kuolemaan. Alan pikku hiljaa toipua siitä.

Syksyn värit ovat nyt parhaimmillaan, joten aion mennä metsään, kun on vielä valoisaa. otan varmasti koiran mukaan.

Kauhajoen tiedottamisessa virhe

Kun poliisi toi julkisuuteen Matti saaren viimeisen viestin sisältöä, tehtiin minusta virhe tiedottamisessa. Ehkä avoimuuden nimissä, en tiedä, saatettiin julkisuuteen ampujan julistusta siitä, että hänen tekonsa on ollut johdonmukaisen ja pitkän harkinnan tulos.

Rohkenen epäillä tuota väitettä, tuntien hiukan ampujaa ja ottaen huomioon hänen valintansa lähten opiskelemaan palvelualaa korkeakouluasteelle. Pikemminkin viesti kertoo toiveiden romahtamisesta, pettymyksistä ja ahdistuksesta, joka sitten muunsi muotoaan terroriteoksi, joka kohdistui ensi sijassa niihin ihmisiin, joiden kanssa hän oli ollut muodostamassa opiskelu- ja työyhteisöä.

Kauhajoen korkeakouluyksikköön on viime aikoina kohdistunut paineita, koska pieniä korkeakoulujen sivutoimipaikkoja halutaan lakkauttaa tai keskittää osiksi isompia kampuksia. Paineen alla on kuitenkin tehty työtä suurella sydämellä, kuten julkisuudessakin on tuotu esiin. Yksikön jatkamisen puolesta on puhunut muun muassa opiskelijoiden viihtyvyys,yhteishenki ja menestyminen opintojen jälkeen.

Ovatko nämä paineet ja niiden torjunta synnyttäneet herkkään mieleen jännitteen, johon on liittynyt laajemminkin maailmantuskaa sekä vakavia tunnetason pettymyksiä tai kriisejä omassa henkilökohtaisessa elämässä, en tiedä.

Epäilen kuitenkin, että Matti halusi peitellä mielensä liikkeitä viestillään, kätkeä tunteitaan ja herkkyyttään. Tuollaista viestiä ei olisi tarvinnut tuoda julki, koska se antaa tekijästä vääränlaisen mielikuvan ja voi olla luomassa väärää sankaruuden myyttiä niiden ihmisten mielessä, jotka kärsivät samankaltaisesta ahdistuksesta.

Oikeasti tekijällä oli hätä ja väärät lääkkeet siihen.