Tuomaanpäivänä

Tässä lyhyt Tuomaanpäiväviesti.

Aurinko on mennyt jo aika alas ja tulee pysymään siellä varsin pitkään. Minä pakkailen tavaroitani, pysähdyin vain hetkeksi tähän kirjoittamaan. Lähden piakkoin kodistani Kauhajoella kotiini Vammalaan. Olen iloinen siitä hyvästä mitä tänäkin vuonna osakseni on koitunut.

Asiat eivät ole vuoden mittaan muuttuneet, vain edistyneet. Perhe-elämä on edistynyt kuin tulviva meri syvemmälle siihen osallistuvien ihmisten mielen sisämaahan ja hionut sen kivikoita hiukan pyöreämmiksi. Sovittelua, neuvottelua ja kaikenlaista säätä. Vanhempani ovat edistyneet vanhuudessaan yhä pidemmälle, ja äitini on alkanut edistyä uuteen, vuodekeskeisen elämänmuodon vaiheeseen, intervalleineen ja kotona vierailevine terveydenhoitajineen. Polveni ja hampaani ovat edistyneet aineesta luopumisessaan, jopa siinä määrin, että lääkärioperaatiot ovat käyneet tarpeellisiksi. Ilmastokin on edistynyt, ja olen nähnyt aivan uusia, ihmeellisiä sääilmiöitä, joiden esiinmarssille ei estettä näy.

Tässä edistyksessä on myös varjopuolia. Olen opettajantyössäni edistynyt siinä määrin, että osaan kohtuullisen hyvin tunnistaa puutteeni, ja mikä pahinta, tiedän mitä niille pitäisi tehdä. Kun vain löydän siihen tekemiseen aikaa ja tarmoa. Työtehtävissäni olen edistynyt energiansäästämisessä niin, etten enää oikein tahdo osata rasittaa itseäni liikaa, mikä tekee elämästä valitettavan tasaista. Ehkä eteläpohjalainen jokimaiseman yksioikoisuus on viemässä minut mennessään, nuo ojanvarsipajukot, savipellot ja keväisin korkealla leyheästi laulavat kiurut. Tarkastelut tulevaan ja menevään, isoihin ja pieniin ympyröihin kääntyvät kuin itsestään joen virtaussuuntaan päin, ruskean veden kannateltaviksi, vailla kiirettä ja tarkoitusta.

Katselen tähtiä entistä useammin ja ilahdun siitä, kuinka tuttu tunne tulee Otavasta, juuri siinä missä sen kuuluu ollakin, kotitalon pihalampun päällä, ei niin kylmänä eikä niin lämpimänä. On siinä vain. Antaa minun rauhassa epäillä ja olla olevinaan.